yönurmi

On hyvä, että on kylmä
valo paljastaa ilmeeni itselleni,

kun
vihreä maa sanoo
elä
se kuiskaa
tarttuu villasukkiin kastaa
kämmenen

Sitä kautta tajuan maailman
pohjalla on syvä ilo

ei tähän voi sanoa

Sade kastelee maan
kyyneleeni pisaroina sen joukkoon
Ne vievät kaiken
vetävät viimeiset sanat
ulos, kun kukaan ei kuule

Sataa maailmankaikkeuden
surut ja kauniit hetket
äärimmäiset

valtavana virtana minusta
valuu sielun kappaleita

"mä rukoilen sun puolesta"
silloin

Sieluista

Olen ripustanut sieluni
sinun silmiisi käsiisi lämpöösi

Ajatellut tulevani tässä
kokonaiseksi tai
edes hieman

uskotellut tulevani kaiuksi
joksikin puoleksi sinusta
olevani joskus
yhtä ihminen

Valehdellut itselleni
vaikka kielsin sinua puhumasta
minulle edes totta

Valon oma

Valon lapsena avoinna tänään

kerrankin vapaana
valmiina huomiselle

kuulemaan hyvistä hymyistä
näkemään todellisuuden
puhtaana
olemaan sellainen,
jonka maailma tarvitsee
edes hetken verran näkyvissä

vapaana valossa
sydän kahleetta
on värikäs

Turva

Ihminen suunnittelee tiensä

     valitsin jokaisen polun
     tutkin kartat, askeleet
     päätin, etten
     eksy en pelkää

Siksi en osaa laskea
Selittää hetkiä, joina
kastelin varpaani kyynelin

Miksi lähdin paljain varpain?
Kysyn vain

Kls

Kiitän sinua silmistäsi

niiden sävy on lempeä suklaa
ne sanovat
"kaikki järjestyy"
Niin sinä

Sanasi sulattavat sieluni
jään pinta lohkeaa

sielu värähtelee
iloa

Liian pieni koti

Kaupunki, se valehtelee

Käpertyessään kokoon maiden taakse
niin kuin minä sydämeni ympärille

yksinäiset yksinkertaiset talot
silmät suljettuina
katseet luodut rantahiekkaan
ettei kukaan huomaa

käy sääliksi aaltojakin
Valkoisten vaahtojen huutoja
huomiotta kaikki

Tänne on hyvä käydä piiloon
mutta jos haluaisi tervehtiä

Ihan hassu

Sinäkin olet vähän puolikas

elefantin aivastus
halkeileva nauru
suu auki

tarkka analyysi 007 hupsuista
tolkuttomista
ajatuksesi karkaavat minulta
Sinä lennät tuulessa

höpsö lapsuus
veljeni

niin me kaikki

Arvoisat

     Arvoisat

Ahdistuneet säkeet
villasukkarunoja täynnä tämä
musta kaltoinkohdeltu
johon olen sanani haudannut

Te ruhjoutuneet
rikkonaiset revityt rujot runot
paenneet ajatukset

     salaiset toiveet unelmat pelot
     lausumatta
     syystä

sattuneet satuttavat satutetut
satunnaiset
satumaiset

Sanat
rakkaat lapseni

         Äiti

Ihminen

Niin herkästi
valutan väärät sanat suustani
kokonaiset sielut
ihmisen kokoiset ikävät

     vaikka ei sinun tarvitse
     ymmärtääksesi
     missä on aukko

Eikä minun oikeastaan pitänyt kertoa
hymyillä vain ja mainita
sivuunmennen muutama kuuluminen

     vaikka sinä näet
     maalausta suunnittelen
     millaiseen virtaan upotan itseni

Valosta vain
sen verran, että voit ohittaa
tämän tytön

     vaikka sinäkin ihminen

Huominen

Huominen kallistuu kohti
sen tappaminen merkitsisi liikaa
enkä tahdo satuttaa

Ei ole, mistä pitää kiinni, jottei
joutuisi kadotukseen
niiden luo, jotka
hävisivät
niiden luota, jotka
kadottivat
ja unohtivat rakastaa

Kun ei jaksanutkaan pidellä
kiinni näkymättömistä

Huomenna sen huomaa, että
aamun valo paljastaa haavat

sielulle se on

Melkein ilman lähdimme

pakkasin itseni ja muut ja
lensimme halki maailman
kotiinko
kysyin oranssin ja vihreän keskellä
vieraissa väreissä

     vieraalla maalla kaukana

kotiin, sanottiin
(mutta väitän vastaan itselleni)

Minä haluan kotiin
siellä on valoa
sen saa sielu

enkä tahdo harmautta

Ei maailma ole ruma

minä vain vahingossa
olen jättänyt ikkunat pesemättä
katsellut sitä
säröisten kuplivien hehkuttomien
vanhojen lasien läpi

niin, ettei ole ihme, että pyörryttää

osa tärkeintä maailman kotia

Valtavan hyvä

valkoisten kaulusten
kammattujen hiusten
hymyjen ja lempeyden keskellä

huolehdittu olo
lämmin turvallinen ykseys

olla osa

1.6.

Kalenteriin kirjoitettu elämä

Tunnit rakkaudelle
säännöt niille hetkille,
joina sulkea silmät

Punainen huom!
siellä, missä elettävä
mustalla rajatut
ikävän päivät
3.5.-
ikuisuus aikaa
marssia tahdissa

niin selviytyy
saa hengen arvottavista
sanoista

Oi

On turvallista tietää
sinun voimasta
siitä, että lopulta kaikki kunnia
ja kirkkaus

     on totta

Turvallista luottaa, sillä
silloin ei tarvitse

Ikävää

Vain viimeisellä minuutilla
voi olla niin
hurjaa

lopulliset hymyt vajonneet
selkä ei tervehdi
enää en kadota katsettani
silmiisi en pudota huomenta huulilta

On tyhjä valkea puhdas
tunnit vailla tolkkua
vailla valoa

viimeinen minuutti marssii
lohduttomana
pois

Maalattu vain

Kesäkuvitelma

kuvitettu maustettu unelma
ruoho laulu nauru
värit kaikkeus
huulet silmät hiukset
tuuli sade
vesi maku maailmasta

maalattu uni

Sydän on

Kuinka sydän voi minuutissa
valahtaa ulos huokausten lomassa
huomaamatta vahingossa
hups se on hengettä
sylissäni

Mitäpä sydämelle mahtaa?
Sielun koti
vapaa liian peloton
ja samalla niin
ohut
hauras
heikko

Kerran se vain haluaa laulaa
loukattuna vaimentunut
Sydän on

Ilman sinua

Sinulla
pehmeät sormet
huolitellut kauniit kynnet
sellaiset, joita toivoo

palasia unelmista
täysiä toiveita

En minä kuitenkaan voi kuvata
kokonaista ihmistä, kun
et ole minun

Vaikeaa minulle, sinullekin

Tuijotan kattoon, jossa
valkoiset lankut

Kuiskaan "miksi?"
ääni kolahtaa hampaisiin
huulet sihauttavat ässän
ei se tahdo kuulua

Ei ole suosittua olla
hankala
kysellä

Kasvoton

Minä haluan olla tuntematon
Valkoiset kasvot pitkät sormet
vain

teille, jotka
haluatte minut

Siskoseni

Jätin sinut yöhön

silmäsi kuiskivat, kuinka
halusit hukuttautua hiuksiini
sitoa sormesi minun
omieni lomaan
olla osa kaikkea kanssani

tiesin tarvitsevani,
Sisko

mutta.

Likainen kukkapenkki

Mielen on vallannut
sekasorto

on ikävä niitä, jotka itse kielsin.
(olivat vaaraksi hetkittäin,
järkyttivät tasapainoa minussa,
liikaa tunteita)

Itken ikävää
se kuluttaa, kyyneleet
kaivertavat uoman sydämeen
suoraan sieluun

ja niihin aukkoihin
istutan kukkia peittämään häpeän

Hetkessä

Tässä minä:
vain vähän väriä, melkein läpi-
näkyvä
ainakin puolikas

Tyttö, jolla on oudot vaatteet
ainakin seitsemät villasukat

Sydän, joka hakkaa
melkein jatkuvasti
aina liian lujaa
ulos rinnasta

hauras sielu, sininen tai vihreä
runot vailla
mitään aitoa

ikuinen ikävä
halu olla tässä

tik

Aika valuu villinä
venyy, lojuu levällään

Kuuluu kopina: tik
tak, huudan

hullua
kello elää järjetönnä

    ja kopina riiputtaa minua

tik
tak
kip kop

Vääristynyt kasvo

Minä olen solmussa
     niin kuin näkyy

Sydän lukossa sen avain on
kadonnut lasten huuteluun
takkutukka ja kahvikuppi
piiloudun oikeiden kasvojen kanssa
miljoonien ja taas
miljoonien verhojen taakse

Kuuluu vain
epäonnistunut nauru

Pimeä polku

Vielä kaikkein synkimpinä öinä
odotan ohutta varjoa
helisevää naurua
niitä sormia, joilla
haaveet eivät hajoa

haluan silloin mahtua
saada palkinnon valheen jumalilta

Aamuisin tiedän
että vastaan ei tule hyviä
Sitä tietä kulkevat vangitut

Eläin

Tassun jälki painuu maahan
sinun varpaiden viereen
smaragdisilmistä heijastuu taivas
ja siitä surusi

Sanotaan
Kissat palvovat maailmaa

Kuinka ihmistä voisi rakastaa?

Mau

Kirje

Runotytöltä maailmalle

olisitko kiltti ja
pysyisit aloillasi tasaisena
hetken, jotta oppisin hengittämään

olisitko sama iankaikkisesti
(aamen), jotta
ehtisin mukaan
näkisin värit ja voimat

antaisitko minun olla
paikallaan oppimatta näkymättä
mielellään hiljaa ja huomaamaton

että ymmärtäisin
tuntisin runot ennen muuta

Huhtikuu

Huhtikuun nimetön alakulo
hämärä helmeilee huulilla

kuvittelin kevään koppavaksi
kärkkääksi ja samalla
kaikkivoivaksi melkein

Silti huomaan yhä huolehtivani säästä
niin kuin eilen
vaikka nyt on kasvun aika

Toim.huom.
kevät tuhoaa aivosoluja