Maalaislapsen varpaissa rahisee
kastemadon kotimaa,
koti Maa.

(likainen multa kimurtaa valkoisten
maalaisvarpaiden raoissa)

Maalaislapsen silmissä paistaa
keskikesän valo.

Maalaislapsi ei osaa arvata kilomääriä kuin onnelle.
Sen alla rahisee pari litraa maailmaa,
sen sisällä kiehuu pari pyrskähdystä aina iltaisin.

Ja se asuu täällä, meidän keskellämme.

Maalaislapsia tavataan erityisesti
hymyilemässä koiran nenille,
nauramassa likaisille varpaille.

Älä ota sitä kiinni, mutta voit katsella
ja ottaa siltä neuvosta (yhden) vaarin.

3kk

Pidellä iloa sylissä

vauvan äärimmäiset eleet
sanaton ilosururaivo
sekainen pantomiimi

kippuravarpaat hattaratukka
vadelmasuu mustikkasilmät

kokonainen
vaikket ymmärrä tavuakaan mistään

etäisyys

ylistysvirsiä koiran korville
sinä lirkutat

äänettömästi irvistän

katson ruskettuneita sormiasi
koiran turkin peitossa

katson huuliasi ne liikkuvat pehmeänä
sinun kätesi rahisee

minun päässäni soi
en sano sanaakaan

Tummat kuut kasvoilla
juon kahvia ruskeana, ilman sokeria

jotakin alkua tässä on

rauhaa kun
haalea valo availee silmiään
pilvienkelit kokoavat joukkojaan

viisi tuntia unta ja väsymystä
ilmassa alkua
peitän kuut ja avaan auringon

tutussa

pimeän huoneen peili-ikkunoissa

elämästä näkyy vain sisäpuoli

peilaan käsien asentoja

kerään elinvoimaisia hetkentiloja:

parin jeten mittaiset tyhjät käytävät

liikennevalotendut

pimeän huoneen piruetit, katse kaukana

niissä minä elän ja ojentelen nilkkoja

minä olen yhä se tyttö, se

joka totisena lopetti, kun ei osannut haluta

enempää

sormet kurkussa kohmeisena aamuna
saksilla mä teen tilaa muulle
mussa kasvaa tarve leijua

koko ihaminen horteessa
saarnaan muille parannusta

mummot nyökyttelee,
mulla on pitkät hihat ja pulla lautasella

kylmällä kivellä
koira syöksähtää pusikosta
isäntä repii housunsa oksiin, tuijottaa
enkö saa olla missään rauhassa
me kysymme molemmat toisiltamme

auringon siivilöimänä
valo läikyttää kasvojani
auton ääni ärsyttää

urheilukentällä
sinitakkinen poika juoksee yhä uudelleen
pyörryttävää soikiota
viininpunainen maa pampahtelee kevyesti

sinitakkisen pojan siniset silmät
mäkin tuijotan
jäätyvät ilmeeseen
etkä saa olla

ilmiö

Kävelen harmaalla alueella
siinä missä taajama ja
kaupunki kättelevät, missä
metsäpolku poikkeaa pellolle

jossain rajamailla
ei-kenenkään-halmeilla

Ja irvistän tälle katalalle
keholle, ilmiölle
nimeltä elämä
irvistän niille selviytyjäsoluille, joiden
sisimmässä tärkeintä on minun olemukseni

jos vain upotan kasvoni koiranputkikimppuun
tungen ilmeeni vivahteet kevätpitsiin
käärin selkeyden valkoisiin kukkiin

eikö silloin saa aivastaa
siitepölyn mukana ulos
tämän ilmiön