Minun ja elämän välissä
on lasi
ikkunan takana autot
kiltissä jonossa

puut vispaavat taivaan
harmaata kermaa

ei mikään tässä huoneessa liiku
lasittunut katse

Jos vain jaksaisin nousta tästä
lakanoista minäkin voisin
mennä ulos maailmaan
jos vain lakkaisin tämän leikin

Hyvin kapea ranne, liian suuret luut
verisuoni muistuttaa Helsingin metroa
tutut juonteet, punaisen
kynsilakan rippeet

naiseuden jämät

ihmisen kämmenellä ei
ole tilaa uudelle sydämelle

ei sinun sydämellesi sijaa minussa
enää

uni

Talvimonsuuni

sielussa tuulee on viima
heitän rakkaudet komeroon
ihan hetkeksi suojaan
pyörremyrskyltä myrkyltä

jotta voisin taas nukkua rauhassa
osaisin rakastaa, kun -



olen talvihorrostaja

Kunnes aurinko jälleen
pystyttää minuun elon

(peili)

Minä olen

tässä auki
   avannut silmät vasta
      herännyt nähnyt uudet
       silmät kohdannut vastasyntynyt
      tähän hetkeen, huomannut sut,
   kuka oot, elämään uudelleen
uudesti uudestisyntynyt

jotenkin vauva

jotenkin kovera, heijastaen
tätä uutta, uutta valoa

sinun kokonaan

(sunnuntaiaamu, kello kymmenen:)
pyhäkouluneuroosi
puhutaan Jeesuksesta ja
kynttilä tuoksuu, märät lapaset eteisessä

kädet ristittävä hiljaa, täsmälleen oikea peukalo päällä
(tämä jää)

sydämen syke, tasainen elämän ääni
hengityksen valju kaiku
puhuuko ruumis totta, koitan kysyä
pysyä
paikallani

ja vielä ensi elämässä
onko minun pakko olla
iankaikkisesti minä?

Vuoroelämä:

juoksen lenkin, viisi kilometriä

en huomaa, että metsä on vihreä,
sillä pururata on luotu, jotta
minusta tulisi minä

puolikas omena
ja nukahdan karmivaan lauluun

ja silloin on
o i r n
n l i a
n o e u
i   m r
    u u

piilotettuna taas viikoiksi
kaivettavaksi joulualennuksesta taas
kun olen sulanut

tätä huutamatta ääneen

Minussa on onkalo
valtava aukko vain
sellainen mustuus, jota ei
lohduteta pois niin vaan

sellainen tumma sydän
     täynnä pieniä reikiä
     viiruja
     raastettu
, joka haluaa kuulla

kuiskattavan totuuden:
tahallaan vain pahuuden voittavan

sisu ja hiljainen

Meillä ei ole yhteyttä
tämän maan varjot,
kylmä alava tunnelma
kudelma hiljaisuuden neliöitä

katse tien pinnassa erotan
kengän kärkien kopinan
oma, sielun ääni ainoa elävä

jos kohtaisin sut tänään
en tunnistaisi

ihmistä, sillä
ihmisen olemus on talvisin
suomessa harmaa

eläköön elämä

tulemalla onnelliseksi, repii vanhus riemua
elää 100 ja ainakin vuotiaaksi

rakasta rakasta rakasta
vaimoa ja lasta
unohda dieetit ja unohda tavoite
unohda paha maailma

tosissani huokaan

rasti ruutuun ja (näin se käy)

maailma on sun

rakas päiväkirja: uusi vuosi

TAMMIKUU
Vielä mä nousen
ihan itse,
lupaan onnistua tänä vuonna.

HELMIKUU
pakotettu nauru
harjoitteet
silmissä väijyy halu

HUHTIKUU
muualla kuin mun mielessä on kevät
en ihan ymmärrä

TOUKOKUU
että miten tässä kävi näin?

KESÄ
mulla on kylmä ja kylkiluut
yliviivaan elämän

SYYS
marraskuun kankeudessa
ennen seuraavaa sukujuhlaa
tänään mä lennän lähellä jumalaa

poispoispois

käskyä

Mene äläkä enää

unohda pidellä kiinni
unohda minua

älä enää tee syntiä itsellesi
houkuttele mieltä kuolemaan
anna paeta kasvoitta
loikata ajattomuuden pelkoon
kasvamiskauhuun
älä anna kaikota.

älä palaa jo hukkuneena
Mene, äläkä kadota aamua

M-Ä RA-AS-TAN SUA

pisamien alla kerskuu nauru
ruutuhame, silkkinauhat
kiiltonahka heijastelee
isän elintasoa

eskarinpiha, elokuu, tasan kuusi vuotta

Katson, hän ojentaa samettihousuiselle pojalle
päivänkakkaran.

saumaton lapsen onni
(huolettomassa vaiheessa
rakkaus ei pelkää)

toisin tässä, vuosia monen verran
raastat mua.

Olevinani
   vieras vieno hymy
   aistit kasvoilla
     avoinna
   rävähtämätön katse
   räikeä
   ilmeessä hive
          rohkeutta

pudotellut arvot
    olevinaan