Minulla on ollut vähän hankalaa
pidellä kiinni punatukkaisesta
villasukkarunotytöstä
tarttua sen katseeseen
ja ottaa kädet kiinni
ja jalat
sitoa ne minun kenkiini
Se tyttö ei halunnut selvitellä minua
kantaa sieluani maan ääriin
jossa se kerran
nauroi purkauksittain
riehui auringon kanssa hippaa
Ymmärrän, etten voi
lasipurkkiinkaan sitä laittaa
se nääntyy minun kanssani kuitenkin
Sinulla on vihreissä silmissäsi
minun katseeni
kun me istumme asfaltilla ja
kurotamme kesään
autojen jaloissa
me
Olen vähän raollani
irrallaan ja totta
sanotaan, että
niin minäkin, mäkin
Huudan kuinka
"maailman nälkään me
näännymme!"
Sillä tarkoitan hienoja
arvokkaiden hopeoitujen asioita
vaikka minun puolikas
aivoni kumisee tyhjyyttään
Sydän valuu alas
Itse minä nälkäni keksin,
myhäilen
Minut yllätettiin korjailemasta
liimailemasta kappaleita
se oli kiellettyä
Kun tanssahtelin sydämellä,
joka oli vain lainassa
ja hengitin varastetusta sielusta,
jonka sain luvatta
ja pidin kiinni salaa
Lasin läpi kaikki näkyi
kaulallani luki WANTED
Ja huusin itsekin nimeäni
Sinkoudun syvyyksiin
Kovat kaiut rikkovat korvat
puhjenneet silmät vuotavat
lopulta sielu särkyy
pirstaleiksi pohjalle
Vuosien epäonni
seuraus varomattomuudesta
Kai uskottelin palapelin valmistuvan
minun säilyvän suojassa
Vaikka silloin juuri
on altis kuolemaan
Ei ole enää mitään
tyhjä väsymys
kosteat silmät, heikko runous
yrityksien aika on
lopullisesti ohi
Ei mitään onnellista loppua
esseen kiemuroita
Jäljellä on haaveiden
rumat ruumiit
hautaamattomat
Rikkoisin repisin raastaisin
heittäisin hymyt menemään
hukuttaisin maailman kyyneliini
Maalaisin sen mustaksi
heittäisin pois
Kierolle radalle
Valtavan naurun kera, tietenkin
Minä
rikkoisin lasiset valheet
(jos olisin jotain)
Sitten olen
Sitten kun
Olen kirjoittanut tarpeeksi esseitä
paperilla rivissä kirjaimia
Tai sitten myöhemmin
gradun jälkeen
Kun lapset on kasvaneet
aamuvuorojen sekamelskassa
ensimmäisenä eläkeaamuna
Sitten, kun se unohtuu
Sumu on kasvanut
kiinni aivoihini
tukkinut silmät
peittänyt valon
Muutama säie pitää minut
kiinni itsessäni
liikkeessä
en jää maailman pyörteistä
Sumun takana kasvaa aukko
mutten edes kaipaa
niin peitossa olen.
Tässä minä istun
tyttöparka
silmät syvinä mustina
tuijotan kulmien alta
tummien
Minun suuri sieluni
ja ne harmaat kuvitelmat
mittailtuina liian suoriksi
epäkuviksi
haaveettomiksi
Ja se oli maailman vika
(liian suorat jonot)
On helppo luottaa liikaa
niin päätin
reflektio
kriittisyys
out-of-the-box
valistunut mieli
vähän alistunut
olisi
Ja sillä tavalla elämä oli helppo
kaaressa suunnitelmallisesti juostu
(muttei vaan yhtään
tarpeeksi)
Maaliskuun tummuudessa
joskus eksyy maailmaan
ei tuntemaan sitä
vaan paljastamaan sen
joskus huulille roiskuu
elämää
ja vain puolet nähneenä
on hankala kertoa totuuksia
minkäänmuotoisina
välillä
on välissä
mutta joskus löytäessä huomaa
että se riittää
aikaa pidemmäksi
Joskus mä häpeän sua
kun ei kukaan muu
kun ei kenelläkään
kun muutkin
pärjäävät yksin maailmassa
Mutta sitten muistan,
ja vain silloin nousen kuitenkin
vain sinä
sä riität
Sattuneina hetkinä
kadonneen konkretian puute
liian korkeat ajatukset
Makaan pyörtyneenä niiden alla
On helppoa huoata
Hissutella huutamatta
vaikka ollakseen olisi pohdittava
Syytä määritellä "elämä"
En minä käsitä ruskeita silmiä
Sinun valkoinen kaulus kertoo vain
sen, että tulisi luottaa
Luottaa, vaikka
juoksen pakoon ja
pelottaa, kun
olet ihan liikaa minulle
minä liian pieni
Oikeasti halusin
tänään kiittää
sinun sanojasi ja muitakin