älä panikoi

Kirjoitan kiireesti sängyllä
historian kirjan kulmaan

Kello huutaa kasvoillemme
totta kai, uskoimme
aikanaan

Ei vielä voi luoja ei vielä!
se sivaltaa viisareillaan
voisin rei'ittää sen ruman naaman

"Ei helvetti"
me myöhästytään

Ja voin taas kaatua
keltaisiin lehtiin pihalla
vielä liian pitkäksi aikaa

Kun katsoo maailmaa

Kun katsoo maailmaa hiusten läpi
se on omani
voisi melkein olla
hyvin lähellä
onnea

Kun katsoo maailmaa peilistä
se on aika resuinen
itkuista sumuinen ja
haalistunut haljennut

Kun koskaan katsoo maailmaa
pitäisi unohtaa
näkevänsä sen joka päivä

uskoitko niin?

Ihmettelen, että
mietitkö sinä koskaan

Miksi yhtäkkiä
opin elämään
unohdin vaarallisen rakkauteni
lakkasin valuttamasta
turkooseja kyyneliä
suolaisia

Kyllä sinun pitäisi tajuta,
etten tehnyt niin
Ihan oikeasti.

ja minähän en kiroile

Anteeksi vain
niin kovin kovin paljon, mutta
minä
olen elänyt maailmaa vain polttaen
itseni teidän vuoksenne
jotta voisit hymyillä suloisemmin

Anteeksi, että
olen ilkeä kateellinen turhe

ja hyvin hyvin lapsi

Tiedän, etten voi muuttua
Mutta enää
minua ei vittuakaan kiinnosta

teille luusereille

Käännyn ja sinähän olet oikeasti
olemassa siinä

tämä saa vain tajuamaan, että
et ole täällä minua varten
vaan noita kymmentä muuta

tekisi mieli huutaa
tappaa elävää
levitellä kuollutta sydäntä, mutta

harkitaan,
sillä minä
en luovuta

elämästä selviää hengettä

Pukeudun mustaan paitaan
pommiksi lattialle
suru hautukoon rauhassa
vie ripsivärin mukana kauneuden

tuolilla roikkuu tylli
palanut sielu riekaleina
osoittaa syyttävästi

Kai minä unohdin
kerran
ja toisen

    Anteeksi
    on pakko myöntää
    en osaa elää

suurta kärsimystä

Tyhjä paperi nostaa kuumeen
silmieni edessä
kärsin kovin

Kai tämä on nyt sitä
luomisen tuskaa
kärsimystä taiteen vuoksi
Kai minä olen uskomattoman kaunis nyt
sisältä vahva voimakas ilmestys

Suorastaan ylpeä

   Älä sano mitään
   älä naura tälle elämälle

huokaus

Ehkäpä tämä kaikki
ahdistuneisuus
kyvyttömyys ihmisenä elämiseen
pitää vain pukea runon asuun
leikkimään taiteellista
uskottelemaan muille, että
en oikeasti
en

Saan kirjoittaa
taiteilijan vapaus
"muistathan, ettei kaikki ole
henkilökohtaista"
Sitäpä juuri

Keuhkot

Runous on maailman keuhkot
sanoi joku, en minä

Mutta minusta on silti ihmeellistä
että voin hengittää
saada elää
niiden samojen keuhkojen kautta

Oikean maailman runoilijoiden
niiden hattarahurmurien
ihailemieni oraakkelien, palvottujen
kanssa heidän keuhkoillaan

Minun heikko hengitykseni
on ehkä uutta ja hentoa
henkäykset keveitä
raskaat huokaukset kuluttavat liikaa

Yleensä hengittäminen ei maksa mitään
eikä maksa takaisin

Yhtä kaikki
elän samoista keuhkoista

tyhjää paetaan

Näillä sivuilla ei ole  mitään
mikä ei polttaisi
mitä en olisi valmis tuhoamaan

Sinun vuoksesi
sovun merkiksi
ehkä solmin rakkauksistani
kirjan satiininauhalla

ehkä sitten tajuat
että pysyisit minussa ilmankin

ikävä kai tässä tulee

Kumman haikeaa jättää kaikki se
mitä vihasin
joskus pakenin, mutta
katsoin hyväksi sittenkin

se, mikä tuntui ahtaalta
surun sumuttamissa silmissä

Kun on ollut kauan
turtunut kyyneliin ja
punaisiin lippuihin
on jo tottunut elämään sen keskellä

On niin vaikea enää kohdata
tuttua

Et voi kiistää

Katkeruus paistaa kirjeistäni
suru siitä, että et ollutkaan minun
kovan onnen kyyneleet
kun tajusin jotain sinusta

Ehkä luulin liikaa
ei minulla ole oikeutta
itkeä
Nämä tunteet ovat vääriä

mutta tunteita kuitenkin

Olen itkenyt

Olen uhrannut aika paljon aikaa
voimia ollakseni
sinun silmissäsi
jotain

Olen satanut kehuja kiharoillesi
aiheellisia, tietysti, olet täydellinen
mutta liikaa kenelle vain

Olen ollut vierelläsi
vaikka heikkona
melkein kaatunut syliisi,
kun jalat pettivät
huojunut kovasti
hymyillyt läheisyydestä

Suorastaan palvonut
Mutta sinä kylmästi
unohdit

Syyllisen kirje

Muistan vielä miten kuljimme
keväässä sinisten pilvien alla
astuit vesilätäkköön, kun
leikit lasta

Se kenkä oli täynnä vettä
nauroin ja melkein
putosin itsekin

Keksimme asioita,
jotka olivat onnea, unelmaa

Sitten minä rikoin ikkunat
riehuin kuplan rikki ja
lensin kauas pois

Minulle tuli ikävä
jotain, mitä ei ole olemassa
jotain, mitä pakenin
itse kerran

Minun syyni
yhtä kaikki

Pommin jäljiltä palaa

Kuuma
en voi avata polttavia silmiä
Kaikki ympärillämme on rumaa
synkkyys puhuu suihimme sanat
Me sanomme, se on totta

Kaikki täällä on muuttunut
Ei tänne kotia saa
ei sydäntä voi tähän istuttaa

Jospa voisimme korjata katkotut siivet
vaihtaa hattaraa verhoiksi
siivota nokiset nurkat
tästä talosta, näiltä kaduilta

Tämä maa olisi meidän
Kunpa osaisimme vaan olla niin kuin ennen