fiilis

säväyttävä kevät

vihreyden vallankumous
kantapäilläni,
varjona minun laidoillani

minun keuhkoni kukittuneet
lokkien kirkuvista
kevättunnelmista

manifestina maatuneelle loska-ajalle
minä puen reikäiset kengät
avaan takin ja silmät

Tänään olen pukeutunut mustiin
ja minun täytyy puhua
maani rajat selviksi

vetää marginaalit tasan
kolmen henkäyksen päähän

vetää henkeä aina välillä
jokaisen pelottavan lauseen jäljiltä

vetää latuja
vetää kerhoa kahlituille ajatuksille

vetää yhtä köyttä
samaan suuntaan

vetää rajoja, joiden sisään
minun varpaani mahtuvat

lapsi

sinä olet minun peilini
tunnen sinun silmäsi, varjosi
poskipäiden liikkeet, kun naurat

äänen, jolla vastaat puhelimeen
äänen, joka hymyilee

sinä olit ensin ja sitten minä
piirryin esiin sinun kehostasi
muutaman kuukauden aikana
kasvoimme yhtä
sinä teit itsestäsi kuvan

minulla on sinun nenäsi
minä olen sinun

pampam sanoo rinnassani

onneton keho ei peilaisi

hymyään lätäkön pinnasta

ei muista aamulla katsottuja lintuja

ikkunan takana

autoaan työntäneitä romaneja

ei muista nimensä merkitystä

jos kuoppa keuhkojen välissä

kasvaa liian suureksi

sanoinkuvaamaton

kaivanto 

minä täytin sen tällä keväällä ja 

minulla on nyt sydän

nähtyjä keväitä

riuhtoudun irti
kiskon itseäni irti näistä siimoista
mahdollisimman kauas
parin vuoden takaisesta maasta
pieneksi jääneistä aatteista

aivoissa pilkotuista s-kirjaimista
v-alkuisista sanoista
kielletyistä ismeistä

lennähdän hetken
leijailen haaveena, kunnes
paiskaudun seuraavaan verkkoon

moi

sä sanot moi ja mä
tuijotan sun suuta
mä jähmetyn ja tuijotan
sun hiuksien rajoja
raitoja varjoja kasvoilla

naurun levittämää venytystä poskilla
nauru kiristää kasvoja

sanon moi, kuuluvasti
harjoitellusti tässä todellisuudessa

ja mun taakse jää se
minä, jonka sydän
lyö  lyö  lyö

pumpum pumpum
salatulla vauhdilla
salassa sun kasvoilta

sanon vaan moi

tetris

merkityksiä, merkkijonoja
niitä tämä on täynnä
maailma

tämä on iso tetris
eikä kukaan voita koskaan

tyhjiä värikuplia
poskipunaympyröitä kasvoilla
piirrettyjä ilmeitä, naulattuja asentoja

niitä me olemme, mallinukkeja
sattuvia sattumia
satunnaisia x:n arvoja
viivästyksiä lasketuissa ajoissa

eikä ajoissa voi tietää,
minkä väriset silmät
sinulla on

mihin sinut laittaisin

suurmaailma

Marssin pitkin 

poikin, korkeiden talojen

harmaiden savujen 

keskellä kaiken oleellisen

ihmisrievut raahatutuvat ohitseni

laahaudun mukana

ja sanon: täällä on hyvä, olen kotiutunut

oikeastaan olenkin

aina ollut 

kaupunkityttö

kotonani jonkin suuren ytimessä.

Ja silti petyn, kun

mun on palattava kotiin kuitenkin.

blick

Minä tuijotan sinua pysähtyneen hetken.

Piirrän katseellani tummat kulmat,
epämääräisen sallittu katse, laittoman pitkä arjessa
sinulla on suu ja korvat, nenä
hämmästyn tavallisuudestasi
painan mieleeni leukasi muodot.

kaksi lasia rakkaudesta

Ja juna nytkähtää raiteilla, sinä katoat Oulun suuntaan.

Oletko sinä

Onko sinun nimesi Pekka?

Oletko tavallinen mies?

Onko sinulla viisauden hampaat, ovatko hiukset suorat?

Onko sinulla todistusta tästä?

Osaatko leipoa? Oletko perus suomalainen? 

Oletko kirkon jäsen? 

Oletko onnellinen, tunteeton, ethän itke julkisesti?

Oletko sairastanut viimeisen elämäsi aikana?

Oletko jo äänestänyt?

Oletko musikaalinen? Atleettinen? Osaatko säestää?

Onko sinulla alibi?

Oletko pätevä, oletko varattu, oletko valittu?

Oletko ihan normaali, oletko sallittu?

Koira

Valtava varjo heittäytyy sen viereen.
Pullea kasa villaa, hento luuranko
ylväs olento.

Kirkkaat mustat, avara katse
(osaako koira kohottaa kulmiaan?)

tuhinaa
raps raps
pitkä nuusk

Minun rakkaani.

(Ei)

Tuulen tuivertama, vähän romahtanut, kulahtanut.
Arkivauva, pukeutunut mustaan paitaan mustiin trikoisiin
hädin tuskin pukeutunut.

Kantaa kauppakassissa tölkin maitoa, mahdollisimman pitkällä
päivämäärällä, ettei tarvitse juoda yli kolmea mukia kahvia
päivässä.

Istuu lattialla, arkivauva. Jonkinlaisen paruusian toivossa,
jospa tulisi helppo päivä. Istuu ja ojentaa nilkat, istuu ja ojentaa käden
kurottaa kiinni villapaitaan.

Kylmissään, arkivauva. Itkee helppojen päivien perään.
Pihisee lattialla kaamoksessa, ei enää.

indeksi

annetut merkkimäärät ylittyneet
aikoja sitten

rajapyykki, rippihameen ratkenneet saumat
ratkenneet ongelmat, teini-iän
venyvät kriisit

enkä enää välitä,
vaikken saa kiinni
oikein mistään terävästä

ken on maassa ikuinen?

vilkaisen,
uudelleen
peittäen puolet katseesta

vanhentunut. kymmenen ryppyä
jos ei enemmän
kummankin silmän alla.

eilisen maalit huulilla,
puolikuluneet suudelmat,
puoliöiset tanssit

Elämän merkitykset,
laskettavissa koodi kiertokulusta.

Haettavissa odote,
ken on kulutettu, ken
ikuinen?

hei

hei sitten,

lähden tästä ja
  laukussa pala sinua
  yhden pojan kiharat ja
  kuva siitä maanantaista viime kesänä

minä jätän teidät:
 
tapaan taas ihmisiä, joita
kättelen ensi kertaa.
Katson silmiin vain kerran,
mutta kaksi tarkkan harkittua sekuntia liian pitkään

kriittiset kaksi
maailmaa törmäyskurssilla
tämän pelin nimi on
  me

1999-2006

Hänen nimensä oli Maija.
Ja Maijalla oli mielikuvituskaritsa, ja surulliset siivet.

Hän värjäsi hiukset vihreäksi ja sanoi
sulautuvansa metsään
menevänsä peittoon
joutuvansa katoon vain, jos

joku olisi tarpeeksi huolissaan.

Hän maalasi taivaan punaiseksi ja
sanoi, että tunsi paholaisen, oli sen serkku
serkkutyttöjä sellaiselle,
Ui taivaan halki.
Tyttöparka, pyöriteltiin päitämme.

Eräänä iltana surullisten siipien kahina
ja valuvat valkoiset höyhenet
peittivät Maijan maailman

hänen lentäessään karkuun täältä.

Hänen nimensä oli Maija
ja kiveen kirjoitettiin:
aamen ja risti.

kiitokset

joutsen,
kädet korkeina, sormien luut
mustat varjot poskilla
katseen alla

klop
klop klop, sanoo jalka

kupera, kovera
puolityhjä, punainen suu
hengästyneenä huohottaa

bravo
verho on kiinni jo

täs mä

nuhjuinen, kurainen
vähän valuva ja
jotenkin poikkinainen
vaillinainen

nainen vailla rajoja
(tai oikeastaan täytettä)

revenneen raitapaidan
ja liian löysien farkkujen alla

piilokas
täsmäosuma, täs mä oon,
maitotahrainen pesemätön
ihmiskasa ja ihan kelvollinen
tänne

to do

yliviivattu
tämä maa ja ilmanpaineet
sen yllä

olo-
tila
ilo
miinus
kilo

pudotetut painot
taakat varpailta,

jotta saatan lentää

viisi yli

naputtaa kiihkeästi kengän kärkiä
nap nap
kip kop

kuuluu kuin kellon kolina
tarkka, suora otsa
viivaksi vedetty suu
huulilla ontto huomen

nap nap
kip kop
puristelee käsiään
huoliteltuja kynsinauhoja
kiivaasti, hengitellen samaan
naputtavaan tahtiin

nap nap
kip kop

kuinkahan monta kilometriä
hermoja voi vetää perässään?

nap
kip

oohlalaa

räpyttelen kiivaasti

henkäilen, laulan hiljaa halleluuja

oohlalaa

keho läpättää omaa 

hätäsignaalia, vaarallisen lähellä

tuomittua varoitettua

antaumusta

soikoon maailmaan

mä tässä oon

pieni hymy

sä tässä oot

F00.0

häiriölapsi, häiriömieli

puhdas tarve, peitetty

ei oireita, oikeastaan, oikeita

vaan liian olematon, ollakseen

täällä on tyhjää,

[osoittaa sielua]

ihminen sulkeissa
keskeneräinen lyijykynävedos

ikonin kohdalla teen itseni kirkoksi
täytän itseni lehtikultaleivoksilla
makealla suitsukkeella
pyhällä hattaralla

laajenen toiseen ulottuvuuteen