Kesäkuu

Kesäkuisessa illassa
tulisit vastaan, jos saisin päättää
toisit onnen Fjällravenin repussa
kiharat otsallasi

Olisimme me

Jostain syystä
en saanut päättää

Aika useinkin

On monia taloja, joiden
portailla on punaisia
kukkia

Vain minun talossani
on ikkunat rikki
keltainen maali hilseilee jo pois
ennen kuin ovea ehdittiin avata

Joinain päivinä
haluaisin asua naapurissa

Ennen oli kaikki, ennen oltiin me

Olisitpa tässä taas
muuttumattomana
ennen vallankumousta ennen
kuin maailma ympäriltämme räjähti
Aikana, jolloin emme olleet märkiä
minun kyynelistäni

Sanoisit taas ne kolme sanaa
Kysyisit "Tehdäänkö jotain
yhdessä?"

Tällä kertaa en olisi pelkuri
uskaltaisin vastata kyllä
en menettäisi sinua
taas

Kuivatut raivon riekaleet

Älä luule et saa
viimeistä sanaa
revin vaikka sielusi paloiksi
ripustan pyykkinarulle
sairaat ajatukseni

Annan sataa verta ja
olen ainoa, joka enää muistaa
julmuuksissaan kuiskatut sanat
kiharaisiksi sidotut joululahjat
jotka sitten paljastuivat pommeiksi

En anna anteeksi
lupaan etsiä palkkiota
suosiota
petollisilta ihmisiltä
sairaalta mieleltä ei pääse pakoon

surullista

Olen yrittänyt kaikin keinoin
sairain ja väsynein
armollisin vedoin
olla hyvä ja kelvata

Jostakin syystä en enää ihmettele
miksi laihtua  ja haihtua rimmaavat
en kysy tyhmiä enää
tiedän, miten se käy

Koditon

En minä teitä voi syyttää
siitä, että olen juureton
heilun tuulen mukana
en kuulu sinne enkä tänne

En minä sano, että se on
teidän vika
että revitte minut irti
ja katkoitte vesat
että valssaan ikuisesti
kuljen harhaan

Haluan vain teidän tietävän
etten ole tätä mielelläni
Minä haluan kotiin

Ehkä löytäisin jotain

Ehkä jos repisin hiukset
yksi kerrallaan
solmisin sormet sitoisin suuni suppuun

ehkä itkisin tarpeeksi
kastelisin sillä virralla varpaasi
havahtuisit

herättäisit huudoillasi kaikki
tajuamaan

ehkä löytäisin minut sen oven takaa
siitä maasta
silmät sinisinä valheille
niin kuin täälläkin ehkä
pitäisi hapuilla löytääkseen

Ehkä jos olisin tarpeeksi vahva
kaivamaan itseni esiin
raivaamaan ne
teidän katseenne pois

tappamatta ketään

Viimeistää iltaa

Viimeistä iltaa
peilissä on ihan rehellisesti lapsi
kohtaan ne silmät
yhä uudelleen
piirrän hymyn huulipunalla

Viimeistä iltaa
siellä on taikamaa
vain lapsille

Maailma odottaa, vetää pois
myöhemmin
vielä seison tässä
porttien takana liian vakavana

pelottaa, vaikka
tiedän, että peili pysyy
ja olen sama ihminen
huulipuna on vain normaalin sisällä
huomenna

Viimeistä iltaa
on nalle ja minä

hahhah, huijasin

En minä oikeasti osaa
puhua kirjoittaa hengittää
sanaa sielusta tai suusta

unelmat jäävät aina toisiksi
valtavalle tahdolle
olla oikea
tähän maailmaan
teille

sinä siellä

Söpöt ruskeat kiharat ja
naurava suu
hame ja sukkikset,
joissa on pieni reikä
olet siinä

Et ole koskaan minun ystäväni
etkä opi tuntemaan nauruani
mutta olet siellä
tiedän, etten ole yksin

Taiteellista

Hiukset sotkuisella nutturalla
pölyisessä kahvilassa
kupissa tummaa teetä,
josta heijastuu katto

kirjoitan mustaan vihkoon
vieressä punainen reppu
pöydän alla huopikkaat

savu peittää tuoksut

olen kovin boheemi

   niin taiteilija

Huumetta

Ihmiset ovat huumetta
oireet ovat seuraavat:
   riippuvuus
   sekavuus
   väsymys

Riippuvuus on pahin
aiheutuu naurun yliannostuksesta
ei osaa olla ilman
ulkoisesti tasapainoinen
voi olla huumeiden säännöllinen käyttäjä

Käytetään lääkkeenä
aamulla kolme pilleriä
reseptillä apteekista
ruuan kanssa

minäkin käytän
soitan kohta  psykologille

Niin kuin

Kyllä minä sinua rakastan
vaikka käytin ehkä vääriä sanoja
(niinhän minä aina)
Mutta ei se muuta mitään, eihän?

Kyllähän minä
rakastan, vaikka
katsoin toisaalle ja
unohdin
Piti olla niin kuin muut

"kyllä, ymmärrän
niinhän me kaikki"

kukkamaalta varmaan

Kuule, luulen, että onni
se vain katosi
poksista pam vaan ja
oli vain pölypalloja sängyn alla
sirkusaakkosten sijaan

Minne se meni?
Kai se pelästyi kaikkea tätä
säntillisyyttä
kalenteria
kellon kovaa tikitystä
onhan se kuin aikapommi

Ja kai se sitten karkasi
se onni
Voisiko sen houkutella takaisin?
Lainata kirjastosta kortilla
tai ostaa kyläkaupan tiskiltä?
Kukkamaalta varmaan

tuot sen töistä tullessa

sirpaleina

Tein ehkä itsestäni marttyyrin
tallotun munankuoren
arvottoman romun

sydämestäni puhkotun ilmapallon

Mutta onko sillä väliä
kenen syytä kaikki on,
kuka poltti paperit
hukkasi avaimen

kun särkynyttä savea ei korjata
ihan helposti kuitenkaan

silmiä vihaan, en muuta

Joskus oli niin helppo
itkeä
pääsi heti syliin, kyyneleet kuivattiin
ei tarvinnut puhua

Kuinka vihaankaan niitä katseita
ne sanoo
"onks sulla kaikki ihan kunnossa"
Mutta katseiden omistajia ei kiinnosta
ne sanoo
"voit puhua mulle"
ja ajattelee
"Mutta en tee asialle mitään"

Anteeksi, mutta puhuisin
jollekin muulle kuin lumiukolle
jollekin, jonka silmät ei puhu
vaan lohduttaa
halaa

Satua

Olet minulle täydellinen

Satua se tietysti on
minä katson sinua
sinisten lapsen silmieni läpi
naiivisti
uskoen sinuun

Mutta eivätkö sadut
ole edes unesssa totta?

Etkö sinäkin edes
voisi katsoa takaisin ja
nukahtaisin illalla

Erilaisia

Minulla on ikävä sinua
harmi vain
että se on vähän vastaan
meidän lakeja

Me kaksi voidaan olla vain ystäviä
sen pitää riittää, kun
se riitti kaikille muillekin
tähän käyrälle ei mahdu muita
erilaisia

valta ei noussut päähän

Olen kokeillut valtaa
se raapi kyyneleet esiin ja mieluummin
olisin ollut marionetti
nukkehallitsija
omassa nukkekotimaailmassani
jossa joku muu puhuisi

ja olisin säästänyt itseni risuilta

Vaikka se onkin ruotsin kaunein sana
självständighet, itsenäisyys

kaipaan sitä haikeana vain
sen sanan tähden
erehtyisin kestämään taas vuoden

olemassa

Paniikissa kaaoksen keskellä
hengitän kirjan tuoksua
se rauhoittaa
uskomaan

Vaikka katto romahtaisi pommina päälle
ihminen, jonka kädestä pidät
räjähtäisi sanomatta hyvästejä
sinusta  irtoaisi palasia ja
maailma raapisi

taivas pysyy ylhäällä
ja olet olemassa vielä, kun sattuu

Lokkien kirkuessa raunioilla
olemme jo historiaa
seuraavan maailman kirjassa

me oltiin jotain, eikö niin?

Ajatus sinusta oli niin erilainen
muistin, että ystävyys oli
olemassa muuallakin voimassa
mutta kai se oli harhaa
harmaata mössöä aivojen pinnalla
sydänaistin alueella
on usein kai vammoja

Mutta ei sitä oikein voi poistaa
kokonaan

etkä sinäkään muutu kuin oikeasti
todellisuus verhoutuu harmauteen
ja minä näen yhä meidät
liian lähekkäin

ikävä

En löydä maailmasta paikkaa
jossa koti olisi
turvallinen pimeälläkin, lämmin
rakas paikka
En sopeudu tällaiseen

Jostain syystä haaveissa
reppuelämä maailmanlapsena kaikkialla
yhtä aikaa täällä ja toisaalla
oli unelma

Nyt
kahdenkin kodin välillä
on aina ikävä muualle

tulevaisuus on kirosana

On kuuma ja epämukava olla
toivon, että auttaisit
ottaisit syliin kuiskaisit
"älä panikoi"

ahdistaa ja en osaa kohta hengittää
enää
pelkään, että luku loppuu
liian aikaisin ja
tässä tarinassa ei tule onnellista loppua
ei prinssi löydä prinsessaa ikuisesti

Ja tulevaisuus on kirosana
jota voisin vältellä
jos sinua ei olisi tässä

jäätelökesä

On kesä
mä syön jäätelöä

ja kaupan pihalla lapset puhuvat
että voiko räkää syödä
viattomat lapset?
huolettomat ainakin
lomalla

eikä ne tiedä
että se jätski
on kohta vessanpöntössä

Pitäisi varmaan opetella syömään
joskus, kun on aikaa

ihmeellistä

Kukaan ei voi tuulla
eikä ehkä luullakaan
ihan ihan oikeasti

Paitsi silloin kun luultiin tietävämme
ettei Jumalaa ole

vaikka mähän oon uskonu aina
siis duh
sanon hartaudessa enkä tiedä
uskoinko koskaan itseenikään

viiuuh

Minussa on reikä
siitä valuu ulos kaikkea
ja sisäänkin ties mitä

Ja sitten kun olen vanha
kulunut kaiken nähnyt täti-ihminen
voin sanoa että
"olipa se nuoruus ihanaa"
Ah

1.6.

Juhlistin tätä lauantaita appelsiinisuklaalla
ja naurulla
tekosellaisella

ja tiesin, että seinän takana sinä
olet sekaisin
ja silti
haluaisin liittyä seuraan
kadehdin
sulaa hulluutta

enemmän kuin valetta

Olen hyvä näyttelijä
kukaan ei huomaa
epäillä hymyä tai sanoja, jotka
ovat enemmän kuin valetta
ei kukaan katso silmiäni syvemmälle
ei kukaan kysy

Ja se on hyvä
mutta luulin, että joku miljoonasta
näkisi, kun kuivun
nopeasti pois
rakastaisi

ikävä

Vuoden päästä me
ollaan päivä onnellisia
valkoisissa juhlavasti
lipan alla siniset silmät

pari räpsykuvaa ja halaus
olemme erillään
kaukana

Minä muistan vielä
kun jo katoat kokonaan

keskeytettyjen lauseiden iltamat

Kuule,

olethan ystävä?
Vaikka en pysty ouhumaan, vaikka unohdan
itseni joskus kotiin
vaikka löydät minut peiton alta
vaikka itken turhaan

haluan sanoa joskus
lauseet loppuun

satuttaisit

Jos minä olisin sinä
huutaisin karjuisin löisin potkisin hakkaisin
mutta ihan hyvä, etten ole
sillä minuun sattuisi paljon

Miksi?

Miksi veitsen on niin paljon liukkaampi liuku
kuin kynän, sormien tai minkä vaan
kai snaojen suusta saamisen
estää joku lukko

Miksi kevytmaito ja porkkana on liikaa
miksei yksinumeroinen riitä
matkalipuksi onneen

Olisi kai helpompaa olla
jos joskus pääsisi korkealle

yhyy

Lupasimme toisillemme ja vain sinä pidit sen
silti
huolimatta kaikesta rumasta
riistävistä runoista ja
siitä mitä sanoin
ja jätin snaomatta aina

olet siinä

ja sinä olet ihminen
minä olen lapsi
vihattava

happea

Melkein jo taipuu hento ruumis
ja melkein tyhjä sielu
mutta kuitenkin

Silloin on aika sanoa
asioita
antaa happea
juuri ja juuri tarpeeksi