11.7.

rakennan linnoitusta
vahvoja kulmia, teräviä nurkkia
mustan surun muureja

kaivan sen kaipauksen kappaleet
syvälle sinisten silmien
ulottumattomiin,
sinne missä on kiellettyä käväistä

nousevia siltoja, tummia vartioita
sidon surusta seppeleitä

läpipääsemätöntä valoa
tiukkoja rajoja, minuuden jyrkkiä reunoja

ja niin jatkamme

23.58
ja tää juhla on vasta aluillaan
huomenna siivotaan sotkut

villiä valssia huipulta huipulle
kilpailevien seremoniamestareiden yltyvät tahdit
tangoa öljylautalta seuraavalle

mitä nopeammin maailma pyörii
aina vähän lujempaa
ja vielä vain enemmän

sut vedetään tanssiin

kello lyö ja kurpitsa muuttuu vaunuiksi,
ja maaperä jalkojemme alla muoviksi,
mutta sehän ei haittaa
huomenna siivotaan sotkut

ihmiskunnan voittokulun
pienet rypyt ei meitä estä

ja sitä juuri pelkään pahiten

ettei mikään pysäytä
että ei ole enää kurpitsavaunuja,
vaikka kello lyö keskiyön
ja mistä tietää, milloin

ei puhdasta huomista