itsenäisen suomen ilmassa
harmaansakeaa valoa

opittu ulkoa
nosta korkealle
pääs seppelöimä

me lauletaan rivissä ja nyökytetään
sinivalkoinen laulu

niin vapaina ettei muisteta
eikä osata kysyä

mitään

juttelet niitä näitä
mitäs tässä

ja mä mietin et toltako
meidän lasten tukka saattais näyttää
oisko niillä sun väriset huulet
ne joita en koskaan kosketa
mutta joiden kaaret muistan
ulkoa vieläkin

juttelet ja kohautat olkia
hyvän päivän tuttuja
eipä mitään ihmeellistä
ei meillä mitään tässä

enkä katso sua päin

Seistään vastakkain

välissä tasan
kaksi metriä liikaa
ja liian vähän
ilmaa hengittää

enkä katso sua päin
enkä tiiä hengitätkö sä
tai kumpi pakenee ensin

tässä on kaksi liikaa

kärjet

yks sirkus tää lokakuu
kumman olis muututtava

kirkuva kyynelkuoro
valuva surupuro
sitkeänkatkera
kylmä kalkki
ja rapisevaa iloa

tasapainoton ja liian herkkä
olis katkottava kärjet
sovittava

läpätään

kirjoitan enää harvoista tunteista
niistä sovituista tunneista
kun ennaltamääräämättä
kävellään vastakkain

vaikka puhut jollekin muulle
vedät tuolin mun alta ja
avaat ovet toisille tutuille

mä edelleen muistan sun pelipaikan
ja tunnen kämmenen viivat
kun läpätään kättä
kavereina

enää

sydämen sijassa
piikikäs kaktus

painun kasaan enkä osaa lakata
kurkottamasta sun perään

hengähdän syvään kun törmätään näin
mun silmät täyttyy paljaista tunteista

ja kuitenkin aina happi loppuu
sen piikit katkoo kylkiluut
kun käännyt ympäri
etkä ees katso mua kohti et nää enää

kesään

jos uitettais sääriä laiturilta
pelotettais naurulla pois sorsat
tuijotettais pimeessä tuleen
ja kuunneltais hiljaa tuulta

jäätäis tähän ja karattais kesään
oisin sun

viime kuu

edelleen odotan
sitä huomista

jona herään sun lakanoista
sun tuoksu painavana mun päällä
ja sekoittuneena yhteiseen
hengityksen rytmiin

aamua jona herätään samaan
lumiauran kolinaan
eikä tarvitse laskea sydämen lyöntejä
tai hiipiä hiljaa ulos unelmista

pihalla

tänään katon sua silmiin
sun huulten rajat painuu mun uniin
tuuliset kiharat ja hämmentynyt
katse kun
tuijotetaan vahingossa toisiamme
vaikka jokainen tietää
oon ihan pihalla

sun katse riisuu mut
oon edessäs läpinäkyvä

meidän väliin mahtuis valtatie
enkä silti mahdu hengittämään

sun sinisten silmien alla oon auki
vaikkei olla ees hipaistu
sormen kärjellä

sun sanat tippuu hitaasti mun päälle
viereisestä pöydästä

et katso enää
tuijotat ohi

kun mä luulin et vielä jatkettiin leikkiä
enkä vieläkään osaa vetää henkeä