siunauksen

mä letitän unihiekkaa sun tukkaan
lapioin syliis siunauksen
ja sidon silmiisi unet

jätän sut yksin
pimeään, mutta
en koskaan ilman

haihtuva

painava ilma

yön jäljiltä jähmettyneet sanat
haihtuneet kosketukset
putoilee mun päälle

lauseet jotka eilen katkesi
pois kääntyvä katse
hiipuva lämpö

tuijotan sun unisia huulia
enkä uskalla kysyä

kaikki maailman valot

mul on kaikki vaatteet päällä

oon paljaampi kuin koskaan

käsi juoksee pitkin mun rankaa
sormet kulkee tunteisiin, joita
ei eilen ollut

mun ääni on hauras ja
sä kuulet siitä kaiken

ja tänään sun käsillä
uudet tunteet on laimentamattomia

ei muureja

me katotaan ohi

et oo kukaan,

varmaan oikeesti ees olemassa

sun ääriviivat rajaa pois

sut ja sun nimi

pyyhittiin yli

ei suljeta ketään ulos,

ei rakenneta rajoja

ei keinotekoisia muureja

sä et vaan oo täällä enää

hipaista

pidän huolen ettet hipaise
edes ohuesti

ettei tunneta tai puhuta
ettei opita toistemme nimiä
eikä sanota mitään

vaikka mulla
on sun numero ja ovessa tila
toiselle nimelle

ei koskaan pysähdytä avaamaan

tammikuussa juurrun tänne
polttava paino
repii maahan

kohota tai vajota

ja pakkautuu kasvojen kulmiin
tummiksi aalloiksi hymyn alle

taistella, ei hajota

purjeet

tammikuussa nostan purjeet

sandaalin pohjalla pari hiekkakuormaa

aallokon ääni mun keuhkoissa

nään unia sinisistä vaahtoharjoista
unia susta ja meidän päivistä

mutta täällä on marraskuu
ja meillä sataa räntää
mun purjeiden laskoksiin