Villa pehmeä peittää

Villasukat
Siniset farkut, tumma paita
alla ohut iho
Ei suojele talvelta

Musta vesi valuu poskelle
ripset kalvenneet kyynelistä
hiuksista ohut letti
Huoliteltu

Seisoo ovella
Katse kylmettää kohdatessa
ihmisen silmät
heijastuksia maailmasta
kyynelissä

Herkkyys on hauras särkyvä

Olet lähellä

Vaikka huudat hengittämättä
silmäsi hohtavat hiilinä
näen, kuinka hämmennyt

Teen väärin, tiedän
Mutta jäät siihen
Kiitos

Kysyn aina uudestaan
Pelkään liikaa aina
En aina usko tuntevani sinua
Ymmärräthän, ystävä

Syksyrakkaus

Luokan ikkunassa
harmaa huojuu tuulessa
kävelet siellä jossain
syksy

Oi syksy-ystäväni

Hiljaa liikaa paljastamatta

En tiedä, mitä enää pitäisi tehdä

Ehkä paljastaa kaikki
levittää päiväkirjat, hauraat kuvat
lattialle avoimeen valoon
repiä vaatteet
olla alaston kaikkien
katseiden alla
kestää syvien silmien huoli
Olla auki

Silti kietoudun villaan
piilotan kasvoni teemukiin
laulan yksin itseni uneen

Kunnon runoilija

Seison tyhjässä huoneessani
käsilläni kellastunut harmaa
runoilijan sielu

Kasvot vasten ikkunaa
Saatan unohtaa
Elää aina välillä

Kutsuttava itseään runoilijaksi
herättävä muistamaan
huomaamaan taas huomenna
Valo
huudettava nimeä
sana kuvaa omia kasvoja

Lattialla A.W. Yrjänää
Runosielu lohkeilee tippuu hiljaa
sanojen päälle

Pinossa runovihko, nuotit
sarjakuvat alinna
Taiteellista

partaa

Kaikuu tähdissä ilta
väsyneet virret vapaudesta
hiuksissa syksy
lehtiä villapaidassa
rouhea parta

Mies kitara kainalossa
syvänmeren kokeneet silmät
kaunis suu
unelma

silppua onnesta

Onnellinen
tyttö lehtisateessa
valokuvaenkelin kiharainen hymy
hienot asiat ilmassa

Onnellinen
kohtaa hänet sillalla
illalla sillalla sinisessä

Onnellinen
ei ollut eilen

Ystävä, ole kaunis

häkkielämä

Tunnetko, kuinka kylmä on
sieluni
kosketa sormillasi syvintä
minuutta

huomaatko? Olen kalpea
jo lähes tappanut kaiken
kuiva lehti puutarhassa
jäisen lammen kala
yöstä pimeä
yö

ehkä voit olla lämmin
kaataa teetä peitellä minun hennot luuni
pitsilakanoihin
laulaa soittaa kitaralla
onnesta

ole enkeli minulle
vapauta siipeni
pieni lintu häkistä

oi merikarhuni

pitäisi pitäisi kääntää ruoria
muuttaa kurssia tempaista
tehdä täyskäännös vaihtaa suunta
halkoa vastatuulta ja lopuksi
löytää perille

kuule merikarhuni kuule aallot
ymmärräthän, mikä koukuttaa
syvyydessä

oi merikarhuni
käännettään ruoria yhdessä
ei olla enää huomenna
solmittuina syvyyteen

sinä ihastuttava

Ajamme talosi ohi ja kerron
"tuossa asuu hän"
"hän on suloinen hurmaava"
jotain jätän sanomatta
osia sydämestä

enkä pian muista itsekään
kuinka ollaan normaalisti
lausutaan kylmiä puhtaita sanoja
vailla kaikkea sielusta

Liidämme kiidämme autolla ohitsesi
rapaa roiskuu päällesi vilkutat
vilkutan
sanon "tuossa on hän"
kaunis ystävä

Kyse on itsestä

Kunpa osaisin
värjätä valkoisen posliinin
tappavalla mössöllä likaiseksi
muiden huomaamatta lasketella
käsiä pitkin porrastettuja kylkiä

Kunpa olisin onnekas lapsi
sileä ja rypytön olemus
puhdas ajalle

Kunpa osaisin puhdistaa itseni
tummista kudoksista
Kunpa lakkaisin odottamasta
lumen kaltaista valkeutta
ihonalaisia virtoja ja temppeleitä

Kunpa haluaisin puhdistaa itseni

Loassa

Lokakuu
kuollut vuosi maatuu
maaduttaa minutkin
mössöksi mukanaan

raahaudutaan elämässä
varastetuin voimin
varastetulla lämmöllä
toisten turvin

Painava ilma keuhkoissa
sydän vetelee raskaita lyöntejä
luulen loppuvani kesken
aivan lopussa

lokakuun turhuus kaivautuu
lujasti ihoon