Immanuel

tuttu varmuus
kohotan varovasti katseeni
       pois minusta
ilo on niin fyysistä
sydämet ympärilläni
lyövät alas
 tappion
hymy läikkyy kasvoilla

    ylös

melkein ylittämätön onni
riemu, se putoilee  välissämme

valtakunnassasi

luonnos

ja tyhjyys:

mieli aava autio
välimaastoon, jonnekin kosketuksen rajalle jääneet haaveet

lauseita kappaleittain,
lajiteltuina pituuden mukaan
välillä tyhjyys

     [              ]

, jossa vain ontto onkalo olo kolo
aivoihin jähmettynyt ajatus

vä sy ny t

ja viimeinkin minä voitan

Ja minä rakennan ympärilleni
lavasteet valekaupungin
huojuvan elämän kuvan

ja siellä minä kaiken kulissin keskiössä
elän muka-aitouttani
     hurjaa nuoruutta
     juoksen samoja askelia
     uudelleen uudelleen uudelleen

     yhä käännyn siinä harhaan
     vuosien jälkeen

Ja minä maalaan kasvoilleni hymyn
kun tulet katsomaan