nenetsi

isoisä, paperikasvot
istuu sängyn laidalla
jalat kurkottavat askelia, muttei

syvä uurre
kertoo omaa tarinaansa
(totuuden, luultavasti)

leveä laakea selkä
kävelen sen sormillani
hiivin hipsuttelen

samaan aikaan lasken,
kuinka monta luuta
kuinka monta
monta elämää

kuin jäälautalle, mutta vain
toiseen paikkaan
viemme sinut
Me kutsumme kodiksi,
vaikkei se ole

kabumm

kaidat luut, hiekkaiset
laihat sääret
mä katson maata ja kuulen kun ne tulee

"rumilus tyhmilys
ääliö tonttu urpo
kakka-aivo pissapää"

heittelevät kivillä ja
koulun kulman takana raavin
sääreni kivillä verille

illalla äiti sanoo, että
kyllä ne siitä
kyllä se siitä
kyllä ne vielä kasvaa
lapsia ne vaan on, toteaa

viidenkymmenen vuoden päästä ne
heittelee toisia pommeilla
ja
ja sanoo vaan, että
operaatio sata eikä enää huuda
kabumm

tuhoaa vähän isomman maailman