tiistai 24. helmikuuta 2015

nenetsi

isoisä, paperikasvot
istuu sängyn laidalla
jalat kurkottavat askelia, muttei

syvä uurre
kertoo omaa tarinaansa
(totuuden, luultavasti)

leveä laakea selkä
kävelen sen sormillani
hiivin hipsuttelen

samaan aikaan lasken,
kuinka monta luuta
kuinka monta
monta elämää

kuin jäälautalle, mutta vain
toiseen paikkaan
viemme sinut
Me kutsumme kodiksi,
vaikkei se ole

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämä on runoblogi. Muistathan, että kaikki ei ole henkilökohtaista!