Hänen nimensä oli Maija.
Ja Maijalla oli mielikuvituskaritsa, ja surulliset siivet.
Hän värjäsi hiukset vihreäksi ja sanoi
sulautuvansa metsään
menevänsä peittoon
joutuvansa katoon vain, jos
joku olisi tarpeeksi huolissaan.
Hän maalasi taivaan punaiseksi ja
sanoi, että tunsi paholaisen, oli sen serkku
serkkutyttöjä sellaiselle,
Ui taivaan halki.
Tyttöparka, pyöriteltiin päitämme.
Eräänä iltana surullisten siipien kahina
ja valuvat valkoiset höyhenet
peittivät Maijan maailman
hänen lentäessään karkuun täältä.
Hänen nimensä oli Maija
ja kiveen kirjoitettiin:
aamen ja risti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tämä on runoblogi. Muistathan, että kaikki ei ole henkilökohtaista!