valkoinen vaakaviiva
kylmä valtaa tilaa mun selän takana
se kovertaa mun poskia
kairaa koloja mun olemukseen
sen syövereissä lennän päin
tuonelan rajaa
eikä mulla oo voimaa nousta korkealle
mun ilme hyytyy ja sydän keskittyy pumppaamaan
poskille taltioituu vanha ilme
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tämä on runoblogi. Muistathan, että kaikki ei ole henkilökohtaista!