hipaista

pidän huolen ettet hipaise
edes ohuesti

ettei tunneta tai puhuta
ettei opita toistemme nimiä
eikä sanota mitään

vaikka mulla
on sun numero ja ovessa tila
toiselle nimelle

ei koskaan pysähdytä avaamaan

tammikuussa juurrun tänne
polttava paino
repii maahan

kohota tai vajota

ja pakkautuu kasvojen kulmiin
tummiksi aalloiksi hymyn alle

taistella, ei hajota

purjeet

tammikuussa nostan purjeet

sandaalin pohjalla pari hiekkakuormaa

aallokon ääni mun keuhkoissa

nään unia sinisistä vaahtoharjoista
unia susta ja meidän päivistä

mutta täällä on marraskuu
ja meillä sataa räntää
mun purjeiden laskoksiin

itsenäisen suomen ilmassa
harmaansakeaa valoa

opittu ulkoa
nosta korkealle
pääs seppelöimä

me lauletaan rivissä ja nyökytetään
sinivalkoinen laulu

niin vapaina ettei muisteta
eikä osata kysyä

mitään

juttelet niitä näitä
mitäs tässä

ja mä mietin et toltako
meidän lasten tukka saattais näyttää
oisko niillä sun väriset huulet
ne joita en koskaan kosketa
mutta joiden kaaret muistan
ulkoa vieläkin

juttelet ja kohautat olkia
hyvän päivän tuttuja
eipä mitään ihmeellistä
ei meillä mitään tässä

enkä katso sua päin

Seistään vastakkain

välissä tasan
kaksi metriä liikaa
ja liian vähän
ilmaa hengittää

enkä katso sua päin
enkä tiiä hengitätkö sä
tai kumpi pakenee ensin

tässä on kaksi liikaa

kärjet

yks sirkus tää lokakuu
kumman olis muututtava

kirkuva kyynelkuoro
valuva surupuro
sitkeänkatkera
kylmä kalkki
ja rapisevaa iloa

tasapainoton ja liian herkkä
olis katkottava kärjet
sovittava