Minä kävelen kevätsäässä.
Tervehdin itseäni auton ikkunassa,
punaisessa autossa
mies kohottaa katseensa
heilauttaa kättään, nyökkään.
Vetelehdin päivien halki,
Nukun yöni rauhassa valkoisen
sisäkaton alla. Sinne ei sada
vettä eikä omenankukkia.
Minä olen odottanut kauan.
Olen kirjoittanut oodeja, sonaatinsekaisia
virsilauluja. Vanhahtavia sanoja
vähän haisevia mutta kauniita
sinulle. Ja nyt
Sinä istut siinä kulahtaneessa puistossa
päälläsi kevät, rakas ystäväni
olen odottanut sinua mukanasi onni, mutta unohdit vaimosi
ystäväni kevät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tämä on runoblogi. Muistathan, että kaikki ei ole henkilökohtaista!