maanantai 27. tammikuuta 2014

Sattui varomattomuudesta

En osannut odottaa,

että vain kirjoittamalla metsistä
voisin eksyttää itseni niihin
vetää sieluni syvälle
valottomaan
vielä valloittavaan

uskoin varovani

En kuitenkaan osannut odottaa

Merellä

Mennyt hyökyy valtavana
vaarallisena aaltona jostain
se sumentaa minut
pelottava kaikki, jota olin
(ja ehkä yhä)

Luulin lukinneeni
paenneeni
maalanneeni jälkeni, jotta
pysyisin ilmassa

Yhtäkkiä hyvä tarkoitus repi verhot
rikkoi ikkunat tappoi turvan

Ja olen rantakalliolla
paljaat jalat liukuvat
taas merta kohti

perjantai 24. tammikuuta 2014

Pisteytysohjeet elämään

Pisteytysohjeet:

1-2p. Inhimillinen. Vähän huono.

3-4p. Kokelas on
         jotain. Vaatii jo. Pyrkii.

5-6p. Kokelas on ymmärtänyt
         epäihminen
         onnistunut

Kiitos arvoisa lautakunta
että en kelpaa
Herrat harmaat hurmaavat

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

niin kuin siinä taulussa

Joskus päivät valuvat taivaalta
suhisten niin
kuin maito

Joskus jään alle ilman sateenvarjoa

hiukset sotkussa
makaan päivien alla
 huomaamatta

jonnekin

Olen kerännyt
ämpärillisen onnea
kukkia hameen helmoihin
syksyllä kätkin ne
varmuuden varalle
turvaan

Sitten katosin
kadotin

509

On mahdotonta rakastaa enempää
löytää armoa suurempaa
kun yksikin sävel virttynyttä
vanhaa virttä
vie kohti

En osaa ilman
olla ihminen

valoa

Valoa
tässä sinisyydessäni olen
välillä hukkunut
uponnut musteen tummiin
syntisiin syvyyksiin

Valoa
kuiskatut lauseet muistuttavat
että on vielä laulua
peuroja harmaassa kaupungissa
kitara ja poika

Syvyyksiin paistaa valoa

lauantai 11. tammikuuta 2014

turha

Pää soittaa samaa kelaa
sama ääni tukahduttaa korvat
silmät suun

Tietoisuus kulunut puhtaaksi
mutta ei kuten lapsella
Olen harmaa
likaisen loskan kaltainen

   Taastänä hurmioituneena vuonna
   kunnes silmät sumenevat

maanantai 6. tammikuuta 2014

Omakuva

Omakuva:

Liian
Pistävä ilme
Takkutukka

Kovia sanoja suussa
(myös itsestä)
silmissä helmiä, kun olen yksin

Villasukat pehmentävät vaikutelmaa
nuttura keikkuu
kevytmielisenä
   (kaikkea muuta)

Piilossa

Hetkinä

Joinain öinä unohdan
erinäisiä oleellisuuksia
olemattomuuksia
olentoja

Kun olen yksin

Yö puhuu omiaan
minä pelkään
Silloin unohdan ihmisyyden

Muutun pieneksi,
joka vapisee
kun on ilman
Yksin