Eräänä yönä näin unta:
Minulla oli siivet
Olin kevyt-
mä lensin
Alhaalla maailmassa kaikki on raskasta. Meri on sininen, ruskea maa, pölyä hengessä, ilma painaa enemmän kuin hengitys. Ilmaa on pään päällä massa, enemmän kuin ehtii hengittää pois painamasta.
Tahdoin kannatella mua. Kohottaa kevyenä korkealle asti. Ottaa kiinni ahtaa pään täyteen pilviä. Niiden massa on varmaan vähemmän.
En mä koskaan halunnut olla pieni ihminen. En mä halunnut vastata kyllä. En mä lukenut sääntöjä, mut kiskottiin tähän tahtomatta. En mä osannut päästää irti silloin, kun leikki oli vielä hauskaa.
Pelinjohtaja teki virheen. Mut johtaja saa päättää. Siks säännöt on perseestä.
Ei mikään oo pysyvää, mutta pelkään, että musta hajoaa ensimmäisenä aivot.
Siinä unessa, siinä ei minulla ollut aivoja ollenkaan. Ei aitoja maailmojen rajoilla, ei teitä, jotka vievät vain itään. Siivet sojottavat taivasta kohti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tämä on runoblogi. Muistathan, että kaikki ei ole henkilökohtaista!