On niitä päiviä, niitä, joita en uskalla edes kutsua oikeiksi. Niitä, jotka hiipivät, kavaltavat, ovat muka olemassa, vaikka todellisuus on jossain muualla. Niitä päiviä täynnä on tämä viikko, kuukausi, aika. Hetki tässä elämässä.
Niinä aikoina kirjoitan sanoja uskontojen haasteista, luulen olevani edellä ja antaudun onneen. Vain huomatakseni toisin. Minä hymyilen ihmisille, jotka odottavat liikennevaloissa, niille, jotka luistelevat valaistulla jäällä. Kävelen joulukadun kaksi kertaa vain koska se on niin kaunis. Ja niinä päivinä minä huomaan, että marraskuu on harmaa.
Ja niinä päivinä maailma jakaa minut kahtia. Siihen ihmiseen, joka uskaltaa ja jonka mieli lentää. Ja sitten siihen, joka on aivan puolikas ja silti niin marssii päättäneenä voittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tämä on runoblogi. Muistathan, että kaikki ei ole henkilökohtaista!