tiistai 16. kesäkuuta 2015

tutussa

pimeän huoneen peili-ikkunoissa
elämästä näkyy vain sisäpuoli
peilaan käsien asentoja

kerään elinvoimaisia hetkentiloja:
parin jeten mittaiset tyhjät käytävät
liikennevalotendut
pimeän huoneen piruetit, katse kaukana

niissä minä elän ja ojentelen nilkkoja

minä olen yhä se tyttö, se
joka totisena lopetti, kun ei osannut haluta
enempää

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämä on runoblogi. Muistathan, että kaikki ei ole henkilökohtaista!