kahden tunnin kahvihetki
venytän hesaria kuusisataasivuiseksi
kotimaata kaksikymmentä minuuttia

jätän hampaat harjaamatta
pääni ja ajatukset kampaamatta

vain aikaisin on lupa
olla tietämättä

kylmä kahvi kesken
en halua päästää tätä aamua

6.30

aurinko repii arkeen
se veistää valon
kaihdinraidoiksi peitolle

haaleilla kasvoillani väikähtää univaje
pettymyksen värittämä väsymys

kukapa minulle olisi kahvit keittänyt?
(helluntaihin on enää vajaa viikko)

on toukokuu,
aamu ja
verhojen takana odottaa kesä.

vapaa ehtoinen

kröhöm nepalin puolesta
harmaajalkaisten lasten, ruuan
puhtaan veden
lukemattomien tyttöjen
puolesta

asettelen sormeni nätisti
tunnustaen
kaivelen taskun pohjalta
vaihtorahakolikot
elämäni jämät, joita en kaipaa

ja sanon kröhöm kun en
muuhunkaan pysty

niin ostan itselleni unohduksen
käännän sivua ja
pölysilmät kääntyvät menemään

Vasta sormet mullassa tai
taikinassa,
käytetyt kädet lasten olalla
tarvittuna.

Kun ruumiilleni on löytynyt käyttöä.

Vasta silloin
uskallan olla koko nainen
kokonainen.

Sulla on kaksi vaihtoehtoa, ne sanoo.

sun edessä haarautuu tie, nyt et voi ottaa yhtään 

askelta tai pitää valita jo

Etkä voi ikuisesti olla siinä, hiljaa ja mytyssä.

Nyt pitää päättää.

(ja oikeastaan, se on ihan helppoa muille

päättää, hävitäkö kaikki vai ei

vain sun kohdalta tää on arpapeliä

vain sun luntti katosi ja aika käy vähiin.)

mutta sä päätät, haluatko voittaa.

heiluri

Viimeistään huomenna
olen onnellinen

sitten kun,
juna vie kaupunkiin
juna vie minut
kaupunki varastaa
lahjoitan sinne sylini täydeltä
harmaata, jota en osaa muuten kannatella

ostan tilalle lohdun,
vaikka kurtistaisit kulmiasi

en osaa enää
sekuntiakaan olla aloillani

sellainen

Hän kantoi aina harteillaan
minunkin murretun maailmani

Hän kantoi aina mukanaan
muutamaa suklaapalaa
lohtusuukkoa saranoiden väliin jääneille sormille
puhallusta haavoihin

Hän nosti aina esiin
yhden hymyn
yhteisen naurun

Hän sanoi vielä, että
hyviä jatkoja,
kun minä jäin hölmönä
tuijottamaan