asemasota

puolueeton maa

hivuttaudun lähelle asemasota-aluetta
risto-matin piirtämät raidat meidän sängyllä
viisikymmentä mustaa viivaa erottaa meidät

ja sä sanot,
että tässä on jotain isompaa
vaikea selittää
et pyydä anteeksi

ja ne viisikymmentä viivaa kasvaa liian paksuiksi,
mä pelkään että mä haihdun ja sä kuihdut ja me maataan tässä

ja asemasota-alueella mun käsi tarttuu sun tukkaan ja mä tunnen sen saman
karheuden, johon mä rakastuin
ja samalla sä sanot hyvästi ja
viisikymmentä mustaa kilometriä erottaa meidät

sun elämä on täydellistä feediä ja kauniita
tasasärmäisiä hetkiä
tasaisia värimaailmoja ja aseteltuja aamukahvimukeja
valoja vailla aukkoja

särö jossain neliön reunalla
se hajottaa sut ja pudottaa

mutta pahinta on että
sä et nää
mua sen laatikon rajan takana

hurja

kun päässä vaeltaa vettä valuvia pilviä

mä keinutan tätä laivaa

hypin sen laidalta toiselle ja uskon, 

et elämä kantaa

en nää 

sateen takaa oikeeta satamaa

tai hirmumyskyn keskellä koordinaatteja

mä huojutan kiintopistettä ja raastan köysiä

aallon hurjalla harjalla

mut mä tiedän, laulan,

oon turvassa

räpellys

ei mikään loppujen lopuks muutu
tai lopu kokonaan

vaikka mitä tapahtuis
mun hiukset kasvaa sentin kuussa
silmien ympärille kiertyy syviä juonteita
naururypyt, ne kertoo elävästä arjesta

mä sanon, jottei ne täyttyisi vedellä ja jottei niistä tulisi
menetetyn ajan ja aiheen kanavia
itkukanaaleita, täynnä syvää suolaa

tätä tää on
ettei mikään oikeestaan oo niin painavaa
että kannattaisi jäädä tai ottaa mukaan
lisätä vettä uomiin

loppujen lopuks elämä on kevyt painallus
tää pikainen räpellys

8.31

silmät sakeina
ääni on vielä painava
vaikka kello huutaa

mun pää on vielä yössä kiinni, suljettu

hidas ja hahmoton valo venyy mun naamalla
huomenta maanantai

tän todellisuuden tuolla puolen

Täällä sataa lunta ja mun ajatukset ei pysy hetkeäkään paikallaan

haluaisin lähteä merille, kiertää pallon ja heittää kengät jalasta norsunluurannikolla.

haluaisin sanoa sujuvasti hello ja vilkuttaa kadun toiselle puolelle,

ja haluaisin vastata viestiin joo ja uida maan ääriin

nähdä mun sielun maisemat ensi kesänä ja olla kotona niin kuin täällä

haluaisin lapioida sylillisen rakkautta sun silmillesi ja maanantaina

lakata välittämästä ja juosta pakoon tätä talvea, juosta sun kanssa kilpaa maan ääriin
mielen laidalle, nauraa ja olla silti putoamatta
haluaisin leikkiä kotia ja lopettaa heti, kun alkaa sataa
ja juosta sun syliisi niinä päivinä, joiden aamu alkaa konsonantilla
ja olla itsenäinen, vapaa nainen, niinä kun ei

haluaisin, kun sataa lunta, olla vaan sun ja
kun aivot ei prosessoi todellisuutta, olla totta

sulle

mä ihailen sun solisluita
sun sormien kärkiä kun ne hyppii koskettimilla
kun piano laulaa sun käsien alla
mä ihailen sun poskipäitä
sun silmien syvää veden väriä
kun sä katsot pitkään
ja mä jään