lintutyttö toveri

    (olet ollut olematta
    kuitenkaan koskaan
    todella todella)

siipisielu
sydän huulilla
kukkia



     ja taas ehdin tuskin hipaista

illalla kuiskaan,
    kuinka nauroin.

uniko?

materia minussa

Olen viikannut jalkani myttyyn
laittanut kehon osat sängylle

paperi tuettuna runokokoelmaan
imen vierasta olemusta toivon--
olen yhtä itsessäni
vaatimatta

Olen kasvattanut hiuksiini tuulenpesän
sitonut ajatuksia kokoon
liimannut kiinni muihin
ihmisiin koko ajan

Kuitenkin kasvoilla silittämättömät rypyt
synnit selittämättä (itseinho,
                            voimattomat hermot)

olen romauttanut itseni tähän ja
jättänyt siihen
huolittelematta mytyssä

10

Kymmenen vuoden unet tässä
tapetoitu näille seinille
   (3, 1/2, ovi liukuvaa mallia)

kyynelistä kohoileva lattia
viilto kynnyksen nurkassa
    (siitä, kun..)

kuivattu lakkiaispäivä,
valotetut ryhmät kirkon portailla,
kartta minun sieluuni

minun sieluni täällä

laatikoissa viivoitetut paperit, arvot
viikatut vuodet

10 päivää 10 päivää 10 päivää

sulkisin aivot

Jos sulkisin aivot, sammuttaisin
        syvänvihreät silmät
        ikkunat vailla verhoja

olisiko olemus pehmeämpi
suu säilyttäisikö värinsä, vaikken
vahtisi?
Eihän minulta katoaisi, varastaisi

uskaltaisiko todellisuus tulla

Kun en olisi niin tiukan
   
    kriittinen ja suora

valmisteltava

Meidän on mentävä juhliin.

nostettava naftaliinin tuoksuinen ilme
valkeille lapsen kasvoille levitettävä
silitettävä auki rypyt
punattava huulet

ostettava lasikengät punottava taiat
avattava kämmenet

oltava koossa

eteenpäin

Me emme katso taaksemme.
Meidän on mentävä juhliin.

Eräänä yönä näin unta:
Minulla oli siivet
Olin kevyt-
   mä lensin

Alhaalla maailmassa kaikki on raskasta. Meri on sininen, ruskea maa, pölyä hengessä, ilma painaa enemmän kuin hengitys. Ilmaa on pään päällä massa, enemmän kuin ehtii hengittää pois painamasta.

Tahdoin kannatella mua. Kohottaa kevyenä korkealle asti. Ottaa kiinni ahtaa pään täyteen pilviä. Niiden massa on varmaan vähemmän.

En mä koskaan halunnut olla pieni ihminen. En mä halunnut vastata kyllä. En mä lukenut sääntöjä, mut kiskottiin tähän tahtomatta. En mä osannut päästää irti silloin, kun leikki oli vielä hauskaa.
     Pelinjohtaja teki virheen. Mut johtaja saa päättää. Siks säännöt on perseestä.

Ei mikään oo pysyvää, mutta pelkään, että musta hajoaa ensimmäisenä aivot.

Siinä unessa, siinä ei minulla ollut aivoja ollenkaan. Ei aitoja maailmojen rajoilla, ei teitä, jotka vievät vain itään. Siivet sojottavat taivasta kohti.

jalat

paljaat jalat vasten kirjaston

muovilattiaa, sormi hipaisee
kirjailijoita hyllyssä

Jaloilla kerron vapaudesta
talvettomuudesta
kuinka en ole vielä vastuussa
    muka

Jalat raapivat maailman pintaa
koetan tuntea, kun se pyörii
           pyörii
               pyörryttävä

Päässä on jotain ihan muuta
kuin jalo villi (paljas)

on häpeä
vasten muovilattiaa