kesään

jos uitettais sääriä laiturilta
pelotettais naurulla pois sorsat
tuijotettais pimeessä tuleen
ja kuunneltais hiljaa tuulta

jäätäis tähän ja karattais kesään
oisin sun

viime kuu

edelleen odotan
sitä huomista

jona herään sun lakanoista
sun tuoksu painavana mun päällä
ja sekoittuneena yhteiseen
hengityksen rytmiin

aamua jona herätään samaan
lumiauran kolinaan
eikä tarvitse laskea sydämen lyöntejä
tai hiipiä hiljaa ulos unelmista

pihalla

tänään katon sua silmiin
sun huulten rajat painuu mun uniin
tuuliset kiharat ja hämmentynyt
katse kun
tuijotetaan vahingossa toisiamme
vaikka jokainen tietää
oon ihan pihalla

sun katse riisuu mut
oon edessäs läpinäkyvä

meidän väliin mahtuis valtatie
enkä silti mahdu hengittämään

sun sinisten silmien alla oon auki
vaikkei olla ees hipaistu
sormen kärjellä

sun sanat tippuu hitaasti mun päälle
viereisestä pöydästä

et katso enää
tuijotat ohi

kun mä luulin et vielä jatkettiin leikkiä
enkä vieläkään osaa vetää henkeä

uppoan

uppoan sun katseen alla
aalto halkaisee koko mun kehon
katson sua suoraan ja mua pyörryttää sun edessä

nähdäänhän huomenna?
uppoan sun sanoihin
ja mä vilkutan  ja sanon hei

kuitenkin pelästyn
sittenkään ei

sörnäinen

Sörnäisten kohdalla mä
tömähdän vahingossa sua päin ja sä
tuoksut aamun  kahvilta
ja raikkaalta marraskuulta.

Mä tunnistan liian vähät tunnit unta
sun vasemman silmän nurkassa.

Kestää kaksi sekuntia
on ok lentää metron ulinassa toisen syliin.

Tässä kaupungissa
ihmisten rajat on muuten kiinni.
Täytyy pysyä omallaan,
eikä ainakaan katsoa silmiin.

lintujono

lintujono leviää auringonnousun halki
kohti kesää

laveerattu maailma
vaalenaoranssi
laajentuu linnunnokan edessä
ja siipien alla

hennot ruumiit
aaltoilee mustina rukouksina
taivaan kautta afrikkaan